Robinson Jancis, Otava, 2000
Viininmaistajan kirja. Kirjan sanomaa kuvaa paremmin alkuperäismini, etenkin jos sen kääntää maisteriluokaksi. Myös mestariluokalla sanoma selviää. Kirjan ensiversio ilmestyi lähes kaksikymmentä vuotta sitten vuonna 1983 ja suomennos on tehty vuonna 2000 päivitetystä versiosta. Robinson on hioutunut kynänkäyttäjä. Jukka Sinivirta on pitänyt huolta puolestaan suomalaisen tekstin sujuvuudesta. Positiivista nykytrendiin verrattuna on kuvien kohtuullinen käyttö. A5-kokoisia sivuja on parisataa. Robinson johdattaa onnistuneesti pohdiskelemaan viinimaailman moniulotteisuutta. Jotta tekstin sujuvuus ei kärsisi, on poikkeustapaukset ja lisänäkökulmat laitettu sulkuihin. Kielenkäyttö on ainakin eloisaa, tosin monista sanoista pitää lukea määrittelyt, sillä niiden käyttö poikkeaa normaalista kontekstista turhankin usein ainakin suomenkielellä. Kirjan sisäistämällä on sitten soveltamiskykyinen ja itsenäiseen ajatteluun kykenevä ”viinimaisteri”, joten aikaisempaa harjoittelua aistien käyttämisessä olisi hyvä olla.""Kirjassa opetellaan ensimmäisellä 87 sivulla maistamaan. Nämä sivut sisältämällä on jo vähintään takakaaressa ennen kuin perehtyy vajaalla sadalla sivulla (laatu)päärypälelajikkeisiin. Kuohu- ja väkevistä viineistä selvitään reilulla kymmenellä sivulla. Viinistä, ruoasta ja huvista selvitään reilulla kymmenellä sivulla. Luvussa ei ole yleisperiaatteita ruoan ja viinin yhteensovittamisesta vaan sitä voi kuvata jo maisterilta edellytettäväksi soveltamiseksi. Viimeisenä on seitsemän sivun tiivis sanasto. Sitä kannattaa tutkailla ajatuksella, etenkin jos haluaa oppia ymmärtämään myös muiden kuin omaa ja kirjallisuuden hyväksymää kieltä. Otsikointi on eloisaa ja muistuttaa onnistuneesti pelkistävää puhekieltä. Madeiraa kuvataan esimerkiksi haudatuksi aarteeksi, sherryä sisäpiirin viiniksi, Nebbiolo on puolestaan sumuisin ja Chardonnayhin sopii tammen suudelma."http://www.nautiskelija.fi/Juttu.aspx?id=196&page=&ref=2