Kiestinki vallataan 7.8.1941, mutta sitten alkaakin vihollisen vastarinta voimistua. Rivimiesten vastot panevat vastaan, kun ryhmä J. etenee uhkarohkeasti pitkin Louhe-Kiestingin rataa. Lopputulos on se mitä monet ovat pelänneet: rykmentti joutuu mottiin.Mutta sitä ennen koetaan sekasortoinen tilanne, jossa komentajat johtavat sotaa jo enemmän hermoillaan kuin aivoillaan. Kalle, joka on tuotu etulinjaan ihan muita tehtäviä varten, joutuu mukaan järjettömän tuntuiseen hyökkäykseen, jossa hän haavoittuu ja jää avuttomana linjojen väliin makaamaan. Mutta onni ei jätä häntä – eivätkä kaverit. Muutaman tunnin kuluttua JSP:lle kannetaan kahdesti haavoittunut painava alikersantti, ja niin alkaa monivaiheinen, tuskallinen matka kohti Suomea.Kuusamon sotilaskansakoululla jatkuu vatsallamakuu, mutta se ei estä Kallea kirjoittamasta tytöille. Järkytys on suuri, kun lähes kaikki ”kutsun” saaneet noudattavat sitä ja saapuvat istumaan Kallen sängyn laidalle. Mutta niin kuin aina, parhaat naiset jäävät saavuttamattomiksi. Yksi heistä on kaunis ja ystävällinen sairaanhoitaja, jonka ansiosta Kallen maisemat erään päivänä ratkaisevasti kirkastuvat. Silloin on kuitenkin jo talvi, toipumisloma lähellä ja kainalosauvat vaihtuneet kävelijän keppiin.Kalle Päätalon sodankuvaus on havainnollista ja selkeää. Sodan tilanteita, käskijöitä ja käskettäviä hän katselee ikään kuin työnjohtajan käytännöllisellä silmällä, joka osoittautuu tarkaksi ja paljastavaksi.
