Toivo "Topi" Heilän lentäjänura alkoi vuonna 1924 Utissa järjestylää toisella Suojeluskuntain ohjaajakurssilla, jonka tavoitteena oli tuottaa silloisille Suomen ilmailuvoimille ohjaajareserviä mahdollisen sodan varalta. Kurssilla oppilaille annettiin vain peruskoulutus ja valmiudet jatkokoulutukseen. Vaikka osa kurssille osallistuneista tyytyikin sen aikana suorittamiinsa lentoihin ja sen päätteeksi saamaansa Kansainväliseen ohjaajatodistukseen, niin Topille ja muutamalle muulle lentokärpäsen puremalle kurssi oli vasta alkua. Sen suoritettuaan he hakeutuivat asepalvelukseen ilmailuvoimiin, ja osa heistä päätyi sen kautta aselajin palvelukseen pidemmäksikin aikaa. Topin tie vei aluksi Santahaminaan ilmailukouluun, jossa hänestä koulutettiin vesikonelentäjä. Tässä tehtävässä hän saavutti luotto-ohjaajan maineen ja pääsi tavanomaisten koululentojen ohella suorittamaan monia erityistehtäviä. Yksi tälläinen oli toimiminen Mikkelin Lentokerhon propagandalentäjänä, jossa tehtävässä hän teki ilmailuasiaa tunnetuksi niin sanotun tavallisen kansan keskuudessa. Tällä oli suuri merkitys 1920- ja 1930-luvuilla, jolloin luotiin pohjaa niin sotilas- kuin siviili-ilmailunkin kasvulle sekä koko kansan kattavalla maanpuolustushengelle. Tämän erityistehtävän jälkeen hän palasi ilmailukouluun, joka oli siirretty uuteen sijoituspaikkaansa Kauhavalle. Siirron myötä koulun oneet vaihtuivat vesikoneista maakoneisiin, mutta Topin tehtävä koulussa säilyi pääosin entisellään ja hän yleni lentomestarin arvostettuun asemaan. Vuoden 1934 lopulla hänet siirrettiin Suur-Merijoella toimintansa aloittavaan hävittäjälentolaivueeseen, joka sai käyttöönsä Ilmavoimien moderneimman hävittäjäkaluston. Palvelus tässä laivueesa kesti vuoden 1938 alkuun saakka, jolloin hänet siirrettyyn syöksypommitukseen erikoistuneeseen tiedustelulentolaivueeseen, joka vuoden 1938 mittaan sai käyttöönsä uuden konekaluston. 1930-luvulla tapahtunut maailmanpoliittisen tilanteen huolestuttava kehitys johti lopulta sodan syttymiseen Neuvostoliiton ja Suomen välille marraskuussa 1939. Tuolloin Suomen ilmavoimat joutui taistelemaan huomattavaa ylivoimaa vastaan kalustolla, joka ei enää kaikilta osin ollut ajanmukaista. Lisäksi ongelmia tuotti se, ettei lentävän henkilöstön koulutusta oltu ehditty viedä kokonaisuudessaan läpi ennen sodan syttymistä, mikä taas johtui aselajille myönnettyjen määrärahojen vähyydestä tarpeeseen nähden. Nämä yhdessä johtivat merkittäviin miehistö- ja konetappioihin, joista yksi oli lentomestari Toivo Heilän ja vänrikki Reino Vaittisen katoaminen sotalennolla tammikuussa 1940. Tässä kirjassa tarkistellaan Topi Heilän elämänvaiheiden lisäksi myös ilmavoimien ja erityisesti Topin palveluspaikkoina olleiden joukko-osastojen toimintaa ja kehitystä 1920- ja 1930-luvulilla.
