Antikvariaatti.net - tarjolla 1018912 nimikettä

21 x 30 cm.

25 x 35 cm.

23 x 31 cm.

23 x 31 cm.

29 x 39 cm.

21 x 30 cm.

Risto Nikun teos kertoo suomalaisen matkustajakone Kalevan kohtalon päivästä välirauhan kesänä 1940. Aero-yhtiön kone oli tulossa reittilennollaan Tallinnasta Helsinkiin, kun venäläinen pommikone ampui sen alas. Kaikki koneessa mukana olleet saivat surmansa. Matkustajakoneen ampuminen rauhan aikana oli kansainvälisen oikeuden vastainen rikos.Kesän 1940 kireässä ilmapiirissä Suomi ei kuitenkaan reagoinut välikohtaukseen: edes protestia Neuvostoliitolle ei esitetty. Tapahtuma-aikana sensuuri rajoitti lehdistön kirjoittelua, mutta jälkeenpäin Kalevan tuho on pystytty selvittämään hyvinkin tarkasti. Tapausten kulkuun liittyy lähes uskomattomia yksityiskohtia: silminnäkijöiden kuvauksia, salaista radiotiedustelua, vieraan vallan agentteja ja epätavallista diplomaattipostia. Perimmäinen syy koneen alasampumiseen on jäänyt arvoitukseksi, mutta kiehtovia selitysmalleja on tarjolla.Risto Niku sijoittaa tapahtuman välirauhan kuumaan kesään, jossa taustana on talvisota, neuvostojoukkojen marssiminen Baltiaan ja laajeneva maailmansota. Yhden lentokoneen ja sen matkustajien kohtaloista kertomus laajenee Suomen historian dramaattisten vaiheiden kuvaukseen.

Katse kameraan on kertomus suomalaisen valokuvamuotokuvan historiasta, muotokuvauksen käytännöistä, tekijöistä ja tekniikoista.Ihminen on ollut valokuvauksen tärkein kuvauskohde kameran keksimisestä lähtien. Valokuvan avulla ihminen haluaa tarkastella itseään ja hakea vastausta kysymykseen: 'Kuka minä olen?' Muotokuva ikuistaa mallinsa. Hyvän muotokuvan tunnistaa siitä, että kohde on kuvassa voimakkaasti läsnä.Katse kameraan esittää läpileikkauksen Museoviraston kuva-arkiston kokoelmiin kuuluvista valokuvamuotokuvista. Museoviraston kuva-arkistolla on merkittävin ja laajin suomalaisten henkilövalokuvien kokoelma, arviolta noin 1,5 miljoonaa kuvaa. Ajallisesti ne kattavat koko suomalaisen valokuvan historian.Katse kameraan jakautuu kolmeen osaan: ensimmäisessä osassa kerrotaan suomalaisen valokuvamuotokuvan historiasta ja toisessa esitellään muotokuvia, joita on ollut tapana ottaa elämän tärkeissä taitekohdissa. Kolmannessa osassa syvennytään kolmeen erityiseen muotokuvatyyppiin: hallitsija-, taiteilija- ja sotilaskuviin.

Salmela Sari, Vanhatalo Tapio Näyttämöpukuja 2004 Like 96 sivuaKirjakaunotar esittelee Suomen arvostetuimpiin pukusuunnittelijoihin kuuluvan, 30-vuotistaiteilijajuhliaan viettävän Sari Salmelan puvustuksia Tapio Vanhatalon ottamin upein kuvin.Salmela kertoo myös tekstein pukujensa synnystä ja puvustajan arjesta. Ohjaaja Kaisa Korhonen kuvailee kirjassa elävästi parikymmenvuotista yhteistyötään Sari Salmelan kanssa. Joanna Weckmanin artikkeli tarjoaa ainutlaatuisen katsauksen puvustuksen historiaan.Teatteripukujen suunnittelijan ensimmäinen työväline on teksti. Visuaalisuus on ensin pelkkä tyhjyys. Suunnittelupalaverien kautta yhdessä ohjaajan, koreografin, lavastajan ja valosuunnittelijan kanssa tyhjyys täyttyy ja konkretisoituu. Näyttämöpuku on väriä, liikettä ja parhaimmillaan näyttelijän, roolin toinen nahka.Vaate saa muodon. Harjoitusvaiheessa nyanssit löytävät merkityksensä. Ensi-illassa asu on valmis käyttöön. Esitysten loputtua puvustus siirretään varastoon tai uudelleen käyttöön.Näyttämötyhjyys palaa.

Punainen Mylly on ainutlaatuinen kuvateos kotimaisesta revyyteatterista. Punainen Mylly – aluksi nimeltään Iloinen Teatteri – syntyi ja toimi sodanjälkeisessä Helsingissä kahden vuosikymmenen ajan. Sen rohkea pioneerihenki hurmasi yleisön kaikkialla Suomessa mutta suututti verottajan ja pari kertaa myös sisäministeriön. Punaisen Myllyn vetonaula oli baletti, joka taidoillaan ja vähäpukeisuudellaan veti suvereenisti vertoja Pariisin Moulin Rouge’n tyttörivistölle. Teatterissa esiintyi tähtiä Olavi Virrasta Lippe Hokkaseen ja Juliska Kokasta Tauno Marttiseen. Teatteri hävisi 1960-luvun kulttuurisessa murroksessa ja jätti jälkeensä vain muistoja – ja joitain hiiren nakertamia pölyisiä mappeja. Punaisesta Myllystä ei ole ollut juurikaan julkaistua tietoa saatavilla. Suomessa ainutlaatuisen teatterin historiaa on nyt saatettu julkisuuteen arkistolähteiden, haastattelujen ja aiemmin julkaisemattomien Vilho Uomalan valokuvien avulla. Teos on myös katsaus Ossi Elstelän elämäntyöhön kevyen teatterin saralla, ja se päivittää kuvaamme 1940- ja 50-lukujen kulttuurista selvästi rohkeammaksi ja uskaliaammaksi.

"Ruija kutsuu" on itsenäinen jatko romaaneille "Kveenien rannat" ja "Jäämeren soutaja". Suomesta aikanaan työtä etsimään lähteneet nälkäpakolaiset ovat alkaneet ikääntyä.

Alta vita on ensimmäinen porokulttuurin ja Lapin luonnon tietosanakirja. Sen 3826 hakusanaa avaavat lukijalle ovet maailmaan, jonka perinteiset termit ja käsitteet ovat vaarassa unohtua sekä teknologisten että sosiaalisten muutosten myötä.Kirjasta selviää kuinka saame sekä Lapin että Peräpohjolan murteet kuvaavat yhdellä sanalla poronhoitoa ja pohjoisen luonnon ilmiöitä, joiden ilmaisemiseen suomen yleiskieleltä vaaditaan useita sanoja tai jopa lauseita.Alta vita palvelee poronhoitajia ja kielitieteilijöitä, luontomatkailuyrittäjiä ja poronhoitoalueen oppilaitoksia, Lapin luonnosta, poronhoidosta ja sen historiasta kiinnostuneita.

Timo Kokko Viipurin Sorvalista Rovaniemen markkinoille Viihdetaiteilija Jorma Ikävalkon ura ja elämä 2011 Moreeni 210 sivuauusi nidottu pehmeäkantinenMitä yhteistä on Viipurin Soitannollisella Kerholla ja Ramblers-yhtyeellä? Mikä yhdistää Eugen Malmsténia, Toivo Kärkeä, Reino Helismaata, Tapio Rautavaaraa ja monia muita suomalaisia viihdetaiteilijoita? Kenen unohtumattomia levytyksiä ovat Hevosmiesten polkka, Joensuun Elli, Säkkijärven polkka, Rumarellumarillumarei ja kymmenet muut nostalgiaa herättävät kappaleet? Kuka on säveltänyt ja sanoittanut haikean kauniin valssin Hopeahääpäivänä? Vastaus kysymyksiin on Jorma Ikävalko, Viipurista lähtöisin oleva musiikkitaituri, jonka elämästä ja urasta on vihdoin kirjoitettu kirja. Ikävalkon merkitys suomalaisessa viihdekulttuurissa on pitkään tunnustettu, mutta jostain syystä hän on jäänyt jonkinlaiseksi sodanjälkeisen iltamaviihteen ja kevyen musiikin sivuhahmoksi. Ikävalkosta ja hänen saavutuksistaan on siis kirjoitettu kovin vähän. Jorma Ikävalko ehti kuitenkin työskennellä kaikkien edellä mainittujen yhtyeiden ja taiteilijoiden kanssa niinä vuosikymmeninä, jolloin hän vaikutti suomalaisessa musiikkielämässä - eräässä vaiheessa jopa yhtenä suurimmista maamme tanssi- ja iltamalavoja kiertäneistä yleisön suosikeista. Hän oli armoitettu kuplettilaulujen lavaesittäjä, taitava muusikko, filminäyttelijä, säveltäjä, sanoittaja ja laulaja. Uransa aikana hän levytti 94 laulua, joiden lisäksi hän esitti myös parissa elokuvassa pätkiä kappaleista, joita ei koskaan itse laulanut levylle. Kaiken kaikkiaan Jorma Ikävalkon uraan mahtuu noin sata tallennettua esitystä - määrä, josta nykyisetkin iskelmälaulajat voisivat olla ylpeitä. Jorma Ikävalkon ammattimainen viihdeura ajoittuu siihen sodanjälkeiseen aikakauteen, jolloin Suomen hyvinvointia rakennettiin kovalla työllä ja maamme muuttui melko nopeassa tahdissa agraariyhteiskunnasta teollisuusvaltioksi. Tämä kirja tuo julki sen suuren merkityksen, joka Jorma Ikävalkolla on ollut noiden muutosten vuosien suomalaisessa viihdekulttuurissa.

Kansanelämän kuvauksia 66. Kirja on pääosin Kansanrunousarkiston järjestämien apteekkiperinteen kilpakeruun ja apteekkihuumorikeruun satoa.

Suorasukainen raportti Suomen linjamuutoksesta kylmän sodan jälkeen.