Puolustusneuvosto (PLN) oli Suomessa vuosina 1924–2000 toiminut tasavallan presidentin alainen sotilas- ja turvallisuuspoliittinen hallintoelin, jonka koostumus ja rooli vaihteli historian eri aikoina. Sen tehtäviä jatkaa nykyisin pääasiassa Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta.---Puolustusneuvoston jäseninä olivat puolustusministeri, sotaväenpäällikkö, yleisesikunnan päällikkö, suojeluskunnan ylipäällikkö sekä kaksi kenraalia tai esiupseeria. Puolustusneuvoston toimintaan saattoi ottaa osaa yksi tai useampi valtioneuvoston jäsen, jos asia ei ollut yksinomaan sotilaallinen. Asioiden käsittelyä puheenjohtajana johti tasavallan presidentti ja tämän ollessa esteellinen puolustusministeri tai sotaväenpäällikkö.Puolustusneuvosto ei oikeastaan ollut kunnolla toimiva, ja vuonna 1931 juuri tasavallan presidentiksi valittu P. E. Svinhufvud ensi töikseen päätti uudistaa puolustusneuvoston. Asetuksella 106/1931 puolustusneuvostosta tehtiin korostetusti puolustusvalmiuteen keskittyvä elin. Svinhufvud pyysi ratsuväenkenraali Gustaf Mannerheimia puolustusneuvoston puheenjohtajaksi ja sen kokoonpano muuttui sotilaalliseksi. Samalla myös määrättiin, että sotatilan syttyessä puolustusneuvoston puheenjohtaja toimisi puolustusvoimien ylipäällikkönä. Puolustusneuvosto uusittiin myös sen takia, että Mannerheim voitaisiin palauttaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskiöön. Samalla puolustusneuvoston merkitys kasvoi, kun siitä tuli maanpuolustuksen ylin neuvosto.[2] Tästä lähtien se kokoontui puheenjohtajansa määräyksestä, eikä enää vain tasavallan presidentin. Nyt se vastasi myös materiaalisista ja organisatorisista järjestelyistä sekä sotateollisuuden kehittämisestä, ja velvoitettiin tekemään esityksiä puolustusvalmiuden kehittämiseksi.[3] Yleinen moraalisen puolustusvalmiuden kohottaminen kuului myös neuvoston tehtäviin. Mannerheimin johdolla puolustusneuvosto hoiti myös ulkosuhteita pohjoismaisen suuntauksen hengessä ja pyrki sotilaalliseen yhteistyöhön Suomen ja Ruotsin välillä.[4] Kansainvälisiin tehtäviin kuului myös ulkomaiden puolustuslaitosten seuraaminen. Kansallisesti se oli myös sovitteleva ja yhteistyötä luova elin puolustuslaitoksen ja valtioneuvoston välillä. Mannerheimin lisäksi merkittävänä puolustusneuvoston jäsenenä toimi tuolloin hänen luottomiehensä kenraali Rudolf Walden.Puolustusneuvosto pääsi siis vaikuttamaan puolustuspolitiikkaan koko 1930-luvun, ja sen viimeinen merkittävä tehtävä oli käsitellä Neuvostoliiton aluevaatimuksia syksyllä 1939. Talvisodan aikana neuvosto kokoontui vain kerran ja jatkosodan aikana harvoin. Mannerheim ja Walden kuuluivat Suomen johdon sisäpiiriin sotavuosina, joten puolustusneuvostolla ei ollut juuri merkitystä. wiki
