-Minun silmissäni hän oli aina ollut vanha, aina ollut minun isoäitini. Mutta kauan sitten, kaukana täältä häm oli tanssinut, nauranut, rakastanut; elänyt toista, minulle tuntematonta elämää...-Isoäiti Danina lauloi tai hyräili aina, leipoi pikkuleipiä rullaluistimet jalassa eikä juuri puhunut menneisyydestää, enkä minä tullut koskaan kysyneeksi. Tiesin kyllä, että hän oli tanssinut Pietarin baletissa ja tullut Venäjältä 1917. Kun hän kuoli, jäljelle jäi vain ruskeaan paperiin kääritty laatikko, joka sisälsi satiiniset balettitossut, kultaisen medaljongin ja nipun kirjeitä. Se oli hänen perintönsä, koko hänen salainen menneisyytensä.-Danina Petroskova aloitti balettikoulun Pietarissa seitsenvuotiaana, ja siitä asti baletti oli koko hänen elämänsä - aina siihen asti, kun rakkaus tempasi hänet kokonaan uuteen maailmaan. Valinta rakkauden ja kutsumuksen, rakkauden ja velvollisuuden välillä on vaikea. Ja kun se on lopulta kypsynyt, historia ottaa ohjat käsiinsä, niin kuin sillä on tapana, ja muokkaa pienten ihmisten kohtalot säälimättä uuteen uskoon...
