Kaihoja kukkuvat käet, 1983. Kirjassa AK palaa muistojen Kannakselle, 30-luvun iloisiin ja sodan katkeriin vuosiin.

Kaihoja kukkuvat käet, 1983. Aino lauleli laulua, jossa kerrottiin, että ”siell on kauan jo kukkineet omenapuut.” Ja kun hän tuli kohtaan ”siell on kaihoja kukkuvat käet”, Arviidi kysyi, mitä se kaihoja oli. – Se on samaa kuin kaihi silmässä, Aino keksi. Että on kuin suruharso silmillä.Aino Karttusen, hänen opettajamiehensä ja pikku tyttärensä on evakkoreki vienyt pohjan perille Ala-Tornioon, omalaatuisen poikamiehen Arviidi Mäentakasen hoteisiin. Vauraan Riikosen emännän se on heittänyt Hämeeseen, ottamaan mittaa jäyhästä Köyssin emännästä. Kaunis ja temperamentikas Klaudia Ushanoff, Kyyrölän savipottien tekijä, on ehtinyt löytää jo uuden sulhasenkin. Mutta missä lienee Rampa-Joska, hän jolta jäi Karjalaan kuuden hevosen hauta? Hän kertoo luopumisesta, lähtemisestä, vieraudesta, sopeutumisesta. Ja kaihosta joka jää.