Heinäsirkan aika (The Day of the Locust, 1939) on painajainen, jonka aineosat ovat aitoja – jos aidoksi voi sanoa sitä unelmien todellisuutta, jonka suojaan 1900-luvun ihminen on tottunut verhoamaan avuttomuutensa ja sanattoman hätänsä. Heinäsirkan aika on romaani unelmien hautausmaasta, elokuvakaupunki Hollywoodin farssimaiseksi naamioleikiksi urautuneesta, elämäntavasta, jossa ”sielu pistetään teurastajan kirveen alle”.Kun Nathanael West (1903-40) kuoli yllättäen auto-onnettomuudessa, vain pieni piiri tiesi menetyksen todellisen suuruuden: West ehti julkaista vain neljä pienimuotoista teosta, joita myytiin vähän. On helppo nähdä miksi West, joka tällä hetkellä tunnustetaan yhdeksi maansa tärkeimmistä kirjailijoista, jäi varjoon 30-luvulla. Westiä ei voi luokitella, hänen villi ja absurdi huumorinsa vieroo patenttiratkaisuja. Ennen kaikkea hänen näkökulmansa pula-aikaan oli liian kipeä: West oli kirjallisuuden ensimmäisiä modernin massan yksinäisyyden kartoittajia. Illuusioiden tarve ja tuskaisuus, ulkoisen olemuksen ja sisäisen kärsimyksen ero, seksi ja väkivalta, ”yksinäisen joukon” kasvottomat jäsenet, jotka nousevat historian käyteaineeksi; tässä ovat Westin teosten keskeiset jännitteet.(takakansiteksti)
