Valosta valoon aloitti trilogian, jonka toisessa osassa kertojasukupolvi siirtyy yhtä polvea edemmäs. Vigdís kirjoittaa kauniisti ihmisistä, joiden sisäinen maailma on hieman tavallisuudesta poikkeava. Kuten osin ulkoinenkin. Esimerkiksi edellisen kirjan päähenkilö Rósa pakenee perheyhteisöään mainosmiehen luo ja rukoilee Neitsyt Mariaa ilmestymään itselleen. Koska kirjoittaja on Vigdís, näin luonnollisesti myös tapahtuu. Ja Rósa eli Rósita saa käsiinsä parantavan voiman. Kirjan keskiössä on kuitenkin Rósan pojan, Lennin, maailma ja hänen kaipuunsa isiensä maahan Islantiin jonne hän myös kirjan lopussa lähtee matkaamaan. Itse romaanin tapahtumat sijoittuvat uuteen Meksikoon, Madridin kylään, lähelle Santa Fetä ja Cerillosia. Paikkaan, jossa Islannin olemassaolokin on väestölle kyseenalainen. Tässä romaanissa toden ja unen tai elävien ja kuolleiden rajat lakkaavat olemasta hakematta tulee mieleen Juan Rulfon klassikko Pedro Páramo. Kieli soljuu suloisena, kerronnan värit ovat kirkkaat ja kaikesta loistaa läpi miltei lapsenomainen luomisen ilo.
