Vaarilla oli hattu, jota hän ei koskaan ottanut päästään. Paitsi nukkuessaan. Silloin hän asetti hatun yölamppunsa päälle. Se oli viimeinen asia, jonka hän teki joka ilta ennen nukahtamistaan. Ja ensimmäiseksi aina aamulla hän laittoi hatun päähänsä. Eräänä aamuna vaarin herätessä hattu oli poissa. Ensiksi hän vain yllättyi. Mutta mitä kauemmin hän hattuaan etsi sitä vihaisemmaksi hän tuli. Käännettyään kaiken käännettävissä olevan ympäri ainakin kolmeen kertaan ja tunnusteltuaan päätään vähintään seitsemästi vaari tömisteli keittiöön vihaisena kuin ampiainen. - Joku on vienyt minun hattuni, hän ärisi. - Sinäkö se yrität olla vitsikäs jo näin varhain? Vaarin Salama-koira nukkui keittiönpöydällä. Se raotti unisena toista silmäänsä ja sulki sen sitten taas. - Minä en pilaile koskaan ennen päivällistä, SINUN pitäisi tietää se. Salama sanoi. - Minä olen loikoillut tässä paikallani... Sven Nordqvistin lystikkäässä kuvakirjassa hattujahti vie vaarin hassusta tilanteesta toiseen. Hän tapaa niin Kanan, räätälimestari Liivinnapin kuin Kaniininkin, ja hurjastelee moottoripyörällä. Lukija saa nauttia tekstin kielellisestä ilotulituksesta ja kuvituksen uskomattomista yksityskohdista. Mielikuvituksen juhlaa!
