Maunu Häyrynen, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005
eos keskittyy tyypillisten suomalaisten maisemakuvastojen hahmottumiseen. Suomalaisuuden maisemallinen tulkinta on alkujaan ollut paljolti Topeliuksen käsialaa. Hän ympäröi ihannoidun järvimaiseman maakuntamaisemien perheellä, josta likimain kaikki suomalaiset saattoivat tunnistaa oman elinympäristönsä. Varhaisen elitistisen maisemakuvaston painopisteenä olivat kuitenkin Etelä-Suomi ja rannikkoseutu kaupunkeineen sekä historiallisine muistoineen. 1900-luvun vaihteesta lähtien "kareliaaniset" periferiamaisemat levisivät isänmaallisen keskiluokan pariin populaarimaisemankuvauksen välityksellä, ja jylhät erämaanäkymät korostuivat suomalaisuuden näyttämöinä. Keskeisimpänä maisemakuvauksen kohteena säilyi silti yhä Helsinki, josta käsin myös kansallista periferiaa tarkasteltiin.