Eino Riekki, 2005
Nevakivi-yhtiönhistoria ja samalla pätkä pudasjärveläistä historiaa on tallennettu kirjan kansiin. Eino Riekin kirjoittama kirja "Kötö-Reken sekajuna rauhan ja sodan töissä" kertoo sekajunaksi nimitetystä autosta, joka kuljetti ihmisiä ja kaikenlaista tavaraa Pudasjärven ja Oulun välillä.Nevakivi-yhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Nevakivi kertoo kirjan olevan kunnioitus hänen isänsä Reino Nevakiven elämäntyölle.Eino Riekin kirjoittama kirja on syntynyt suurelta osin Pekka Nevakiven enon, 87-vuotiaan Paavo Kuosmasen tietojen perusteella. Kuosmanen toimi myös sekajunaksi ja puolionnikaksi kutsutun seka-auton kuljettajana vuodesta 1937 vuoteen 1953."Mielestäni julkaisuajankohta oli hyvä, sillä liian paljon muistitietoa katoaa maanrakoon. Harvinaista on se, että auto oli saman autoilijan omistuksessa 16 vuotta, vieläpä saman kuljettajan ajamana. Olen saanut kiitosta kirjasta saman alan yrittäjiltä", Pekka Nevakivi kertoo.Kun Reino Nevakivieli Kötö Rekke hankki vuonna 1937 pitäjän ensimmäisen Volvo-merkkisen, ihmisiä ja tavaraa kuljettava seka-auto, oli se tapaus vertaansa vailla. Suuri joukko ihmisiä saapui katsomaan, kun auto laskeutui apteekin mäkeä kylälle.Seka-auton hankkimisen aikoihin Pekka Nevakivi oli vielä parivuotias vesseli. Monta vuotta ei ehtinyt vierähtää, kun hän jo sovitteli jalkojaan auton polkimille."Ei ne auton istuimelta polkimiin yltäneet, piti laittaa viereen puulaatikko", Pekka nauraa muistoilleen. Maantielle ei ollut lupa mennä, mutta alta kymmenvuotiaana hän jo peruutteli pihamaalla."Meillä oli bensanjakelupiste ja kun kuskit menivät Osalaan kahville, sain viedä auton Osalan pihalle tankin täyttämisen jälkeen". Kun Pekka sai rahastajapojan homman 13-14-vuotiaana, hän pääsi auton huoltotöihin Kuosmasen Paavon hyvässä opissa.Paavo Kuosmanen oli seka-auton kuljettaja linjalla Oulu-Pudasjärvi-Sarakylä. Nevakiven autossa matkasivat ihmisten lisäksi Oulun torille myös kalalaatikot, ja illalla ne palautettiin rahakuoren kanssa. Sota-ajan jälkeen melkein kaikesta oli nuukaa, joten maaseutu oli arvossaan.Pekka Nevakivi muistaa muistaa saunavastat, jotka vietiin aina Nummikadun saunan ovelle asti. Hilla-aikaan kuljetettiin hilloja ja syksyisin hirvenlihaa, suuret säkit metsälintuja kulki kuorma-osassa. Keväällä kuskattiin sianporsaita puulaatikoissa. Ruumisarkutkin matkasivat Oulun hautaustoimistosta linja-auton katolla.Kuljettaja myös tunsiautonsa. Jos siihen tuli Pudasjärven selkosilla vika, Kuosmanen korjasi sen tien varressa vaikka pakkasessa. Hän kehotti matkustajia menemään lähellä olevaan taloon, pyysi emäntää keittämään korvikkeet, ja kävi ne myös maksamassa. Kun auto tuli kuntoon, matka jatkui.Nevakivi muistelee, että seka-auton etuosasta varattiin aina osa istumapaikoista herrasväelle, kuten lääkärille, papille, sairaanhoitajille ja metsäherroille."Nämä asiakkaat menetimme ensimmäisenä, kun he ostivat oman auton", Nevakivi muistaa.Sodan aikana autojen omistajat joutuivat luovuttamaan ajokkinsa valtiolle sotatoimen käyttöön. Nevakiven seka-auto joutui kuskaamaan Kiestingin suunnalla sotilaita rintamalle.Tiet olivat kynnäspeltoja, jossa Paavo Kuosmasen mukaan lapio oli kivääriä tärkeämpi. Seka-autoa käytettiin myös evakkojen ja haavoittuneiden kuljetukseen, ruumisautonakin.Sota päättyi onnellisesti Kuosmasen ja seka-auton kohdalla, molemmat säästyivät suurimmilta kolhuilta.