Antikvariaatti.net - tarjolla 976795 nimikettä

Heitoista ja otteista kymmeniä piirrettyjä kuvia

21 x 29 cm.

13 x 20 cm kirja.

13 x 20 cm kirja.

21 x 27 cm kirja.

15 x 21 cm.

15 x 21 cm.

15 x 21 cm

Tekijä:Lehtonen, Ensio, 1906-1971. Nimeke:Aatu : tosikertomus / Ensio Lehtonen.Kieli:suomiJulkaistu:Helsinki : Ristin voitto, 1932.Ulkoasu:48 s.

21 x 30 cm.

Opettajan selviytymisoppi. Vinkkejä vanhemmille. 2010, 1. painos.Millainen on hyvä opettaja?En tiedä.On kymmeniä hyviä opettajatyyppejä. On toinen mokoma vähemmän hyviä ja myös niitä, joiden ei pitäisi olla lainkaan opettajia – joko omasta mielestään tai lähinnä oppilaitten mielestä. (s. 150)<br/><br/>Postin uudet hinnat 9.2.2015 alkaen:Postikulut 4,40 € ykkösposti / kakkosposti 4,00€ v. 2015Kun uusi työni alkoi, minulle selvisi, että sen sisältö onkin hieman muuta kuin olin luullut. Joko olin kuunnellut huonosti työhaastattelussa tai sitten väärinymmärrys oli ihan molemminpuolinen. Haasteita tuli aimo kasa lisää, samoin hämmennystä ja epäilemättä monelle sieltä sun täältä tuttu en vaan osaa -fiilis. Nopein toimenpiteeni kauhunlievittämiseen oli tietenkin marssia kirjastoon selailemaan kasvatustieteen ja erityispedagogiikan hyllyjä. Mihinpä muuhun lukutoukka ja painettuun sanaan jykevästi uskova luottaisi yhtä paljon?Silmiini osui Aino Kontulan houkuttelevasti nimetty Opettajan selviytymisoppi – Vinkkejä vanhemmille, jonka korjasin parempaan talteen silmänräpäystä nopeammin. Kirja osoittautui helposti lähestyttäväksi ja nopealukuiseksi tapaukseksi – toisin kuin suurin osa kasvatustieteen alan kirjallisuudesta yleensä.Kirjan nimi saa kyllä hieman moitteitani, sillä se johtaa harhaan. Vanhemmille tarkoitettujen vinkkien osuus on marginaalinen, ja ihmettelenkin, miksi käsite on nostettu kirjan nimeen saakka, alaotsikoksi tosin, mutta silti. Ensisijaisesti kyse on opettaja emeritan nuorta opettajaa puhuttelevasta ja tälle vinkkejä tarjoavasta teoksesta.Pidin kirjan tyylistä. Se on kepeä, sujuva, sarkastinen ja hieman provosoivakin. Luvut ovat selkeästi toisistaan erotetut ja teemoitetut, rakennetta on helppo seurata ja sivut kääntyvät kuin itsestään. Tilaa on jopa omille muistiinpanoille, joskaan aivan niin käsikirjamaisena en tätä teosta näe, että se olisi ollut ehdottoman välttämätön ratkaisu.Aino Kontula on elämäntyönsä peruskoulun biologian- ja maantiedonopettajana tehnyt, eläkepäivinään kirjoittamiseen keskittyvä kasvatus- ja opetusalan asiantuntija. Omista kokemuksista ja työurasta ammentava teos on siinä mielessä lohdullinen ja arkinen, että se on hyvin rehellinen. Tosin aika ajoin riveillä ja rivien välissä pilkahteli pienimuotoista itsekorostusta, mutta sellaisiahan me opettajat taidamme kaikki loppujen lopuksi olla...Opettajan selviytymisoppi on jaettu yhdeksään lukuun. Ne käsittelevät opettajan ammattia yhteiskunnallisena ja henkilökohtaisena ilmiönä, koululaitoksen ja opettamisen historiaa, hyvää koulua, työnhakua, oppilaita, kurinpitoa, opettajatyyppejä, koulun arkea sekä kodin ja koulun yhteistyötä. Hyvin kattava skaala siis, tehokkaassa paketissa.Jotain tällaista luettavaa olisin kaivannut auskultoinnin aikana kaiken maailman Pestalozzien sijaan. Jotain vastaavaa: arkista, käytännönläheistä, ravistelevaa, herättelevää, ärsyttävää – aitoa. Toki yliopisto-opintoihin kuuluu teoreettisuus, mutta opetusharjoittelun tarkoitus lieni kuitenkin olla nimenomaan käytännön harjoittelua. Miksi siis sen aikana ei voitu rehellisesti puhua opetustyön arjesta?Aino Kontula ei väitä olevansa aina oikeassa. Tämä on hyvä taito opettajan oppia, vaikka kaikki opettajat eivät sitä koskaan opi. Itse ainakin tiedän olevani pääasiassa useimmiten kaikkea muuta kuin oikeassa. Oppilailta yritän sen kuitenkin salata parhaani mukaan. Eipä niillekään kaikkea kannata myöntää...Opettajan selviytymisopissa on provokatiivinen ja herättelevä ote. Sen lienee tarkoitus kannustaa keskustelemaan, pohtimaan ja kehittymään sekä myöntämään ikäviäkin totuuksia tosiksi. Vaikka olen vasta opettajan urani alkuvaiheessa, tunnistin kirjan sivuilta monia tuttuja asioita. Mieleen tulivat myös ne monet virheet, joita viime keväänä tein. Toisaalta virheet opettavat – ainakin tietää, mitä ei ainakaan kannata tehdä, vaikkei oikeaa tapaa tietäisi edelleenkään. Saa siis nähdä, mihin tuleva lukuvuosi vie. Luultavasti teen uusia virheitä, mutta toivottavasti kuitenkin eri asioissa.Pätkätöiden ilo on se, että näkee monta työyhteisöä ja monta tapaa toimia. Niiden haitta on se, että aina on aloitettava alusta. Mutta toistaiseksi olen iloinen pätkäelämästä, sillä ainakaan en ehdi leipiintyä, ja aina on oltava valmis muutoksiin. Sitä paitsi en vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona. Se voi lopulta olla jotain ihan muuta kuin opettaja. Mutta niin kauan, kun ensisijaisesti klikkaan itseni opetusalan avoimiin työpaikkoihin, aion totella Aino Kontulan ohjeita vähintäänkin yleisluontoisella tasolla: pysyn uteliaana, en ole lähtökohtaisesti muutosvastarintainen, pidän järjen päässä ja tolkun mielessä, muistan oppilaan ensin ja ennen kaikkea olen itselleni armollinen. Sillä tavalla saatan tulla ainakin ihan kohtuullisen hyväksi opettajaksi.Tosin ennen uutta työviikkoa nautiskelen silti chileläistä punaviiniä. Antaumuksella.http://suketus.blogspot.fi/2013/08/aino-kontula-opettajan-selviytymisoppi.html

Kirjan ruokaohjeeet on laadittu perusteellisiksi ja mahdollisimman selkeästi.

Älä koskaan aliarvioi iäkkäitä naisihmisiä.

Tässä kirjassa suomalainen ihailee kyllä aidosti ruotsalaisuuden parhaita puolia, mutta..