Antikvariaatti.net - tarjolla 979092 nimikettä

Keltainen kirjasto 29.

Keltainen kirjasto 460

Tammen keltainen kirjasto 442

Islamilaisen taiteen perinnöllä on kaksi ominaisuutta, jotka tekevät siitä hyvin erityisen: laaja alueellinen levinneisyys, Espanjasta Keski-Aasiaan ja jopa Kiinaan asti - unohtamatta Saharan eteläpuolista Afrikkaa - ja sen esilläolo historiassa neljäntoista vuosisadan ajan. Onko mahdollista käsitellä näin laajaa ja moninaista ilmiötä yhtenä aiheena? Seuraavat kuvat antavat vastauksen. Monien en rakennemuotojen ja materiaalien keskeltä erottuu muutama jatkuvasti esiintyvä ilmiö: esimerkiksi se, että keskitytään tiettyihin rakennustyyppeihin, kuten moskeijaan (sekä uskonnollisessa että maallisessa mielessä), madrasaan (tai koraanikouluun) ja tiettyihin kansan arkkitehtuuriin kuuluviin päätyyppeihin, kuten julkisiin kylpylöihin (hammam), markkinoihin (souk eli basaari) ja karavaanien taukopaikkoihin. Nämä rakennustyypit määrittelevät islamilaisen kaupungin ja tekevät siitä täysin selkeän ja tutun sellaisenaan minkä kokoisena tahansa. Islam erottaa selvästi julkisen taiteen (täysin abstraktin) ja yksityisen taiteen, jossa figuratiivinen taide on läsnä ottaen täysin oikeutetun aseman joskus odottamattomalla voimalla. Uskonnolliset määräykset - siitä huolimatta, että Koraani ei erityisesti mainitse taidetta - liittyvät ankaran monoteistiseen uskonjulistukseen ja Allahin uupumattomaan luovaan toimintaan. Ne saavat ilmiasunsa koristeissa, jotka ovat usein modulaarisia ja toistettuja ilman alkua ja loppua. Selvimmin tätä ilmenee kalligrafiassa, josta on lukemattomia graafisia muunnelmia. Yhteisenä piirteenä on voimakas visuaalinen vaikutus. Keramiikan ainutlaatuiset muodot ja uskomaton värikirjo; metallityöt, joille on ominaista arvokkaat materiaalit ja vertaansa vailla oleva hienojen yksityiskohtien taju; tekstiilien hienot silkit, joista muodostuu lähes oma taidemuotonsa ja matot, joita esiintyy muuallakin kuin islamilaisessa kulttuurissa - nämä kaikki muodostavat hyvin rikkaan taidekulttuurin, joka ei ole milloinkaan monotonista.

Kansissa kulumaa, katso kuvista

Kansissa kulumaa ja selys risaantunut, katso kuvista

Kansissa kulumaa, katso kuvista

Kansissa kulumaa, katso kuvista

Kansissa kulumaa, katso kuvista

Kansissa tahroja, katso kuvista

Suomen valtion leipäkortti vuonna 1918 - 1920 oli osa laajempaa elintarvikkeiden säännöstelyjärjestelmää, joka otettiin käyttöön ensimmäisen maailmansodan aiheuttaman pula-ajan ja Suomen sisällissodan seurauksena. Tausta: Ruokapula kärjistyi Suomessa vuonna 1917, kun viljantuonti Venäjältä lakkasi. Vuonna 1918 säännöstely oli tiukkaa, ja leipäkortteja käytettiin sekä punaisten että valkoisten hallitsemilla alueilla.Sisältö: Kortit sisälsivät kuponkeja, joita vastaan sai ostaa tietyn määrän leipää tai viljaa. Säännöstely oli usein hyvin tiukkaa, ja viljan osuutta korvattiin esimerkiksi pettuleivällä.Jatkuvuus: Leipäkorttijärjestelmä alkoi toden teolla 1917–1918 ja jatkui aina vuoteen 1920 asti, kunnes tilanne helpotti.

Suomen valtion leipäkortti vuonna 1918 - 1920 oli osa laajempaa elintarvikkeiden säännöstelyjärjestelmää, joka otettiin käyttöön ensimmäisen maailmansodan aiheuttaman pula-ajan ja Suomen sisällissodan seurauksena. Tausta: Ruokapula kärjistyi Suomessa vuonna 1917, kun viljantuonti Venäjältä lakkasi. Vuonna 1918 säännöstely oli tiukkaa, ja leipäkortteja käytettiin sekä punaisten että valkoisten hallitsemilla alueilla.Sisältö: Kortit sisälsivät kuponkeja, joita vastaan sai ostaa tietyn määrän leipää tai viljaa. Säännöstely oli usein hyvin tiukkaa, ja viljan osuutta korvattiin esimerkiksi pettuleivällä.Jatkuvuus: Leipäkorttijärjestelmä alkoi toden teolla 1917–1918 ja jatkui aina vuoteen 1920 asti, kunnes tilanne helpotti.

Suomen valtion leipäkortti vuonna 1918 oli osa laajempaa elintarvikkeiden säännöstelyjärjestelmää, joka otettiin käyttöön ensimmäisen maailmansodan aiheuttaman pula-ajan ja Suomen sisällissodan seurauksena. Tässä keskeisiä faktoja vuoden 1918 leipäkorteista:Käyttötarkoitus ja aikakausi: Leipäkortteja ja ostokorttiarkkeja käytettiin leipäviljan jakelun säännöstelyyn. Esimerkiksi säilyneissä arkistomateriaaleissa on ollut leipäkortteja viikoille 38–52 (syys-joulukuu) vuonna 1918.Tausta: Ruokapula kärjistyi Suomessa vuonna 1917, kun viljantuonti Venäjältä lakkasi. Vuonna 1918 säännöstely oli tiukkaa, ja leipäkortteja käytettiin sekä punaisten että valkoisten hallitsemilla alueilla.Sisältö: Kortit sisälsivät kuponkeja, joita vastaan sai ostaa tietyn määrän leipää tai viljaa. Säännöstely oli usein hyvin tiukkaa, ja viljan osuutta korvattiin esimerkiksi pettuleivällä.Käytännön merkitys: Kortteja on säilynyt paljon, ja ne ovat tyypillisiä pientulosteita, joita on käytetty laajasti ympäri Suomea (esim. Loimaa, Uusikaupunki).Jatkuvuus: Leipäkorttijärjestelmä alkoi toden teolla 1917–1918 ja jatkui aina vuoteen 1920 asti, kunnes tilanne helpotti.

Muu(t) tekijä(t): Jorma-Veikko (suom.) SappinenAlkuteos: Inca gold

Muu(t) tekijä(t): Ulla Selkälä, Ilkka ÄäreläAlkuteos: Flood tide